Kuinka tullaan hyväksi hevostenhoutajaksi?

Nutrolin Hevonen Emma Ikäheimo

Monen tallinomistajan on vaikea löytää hyviä hevostenhoitajia. Hevostenhoitaja Emma Ikäheimo on törmännyt samaan ongelmaan hoitajia rekrytoidessaan. Hän hoitaa Keisarinmäen ratsastuskeskuksessa Eevamaria Porthan-Broddellin hevosia.

”Ajattelin ennen, että hyviä hoitajia ei saada, koska palkkaus on heikko tai tallin sijainti ei houkuttele, mutta nykyisessä paikassani nuo seikat eivät ole ongelma. Vaikka meillä on todella hyvät olosuhteet, hyviä hoitajia on silti hankalaa löytää. Karu totuus on, että kovat ammattilaiset eivät ole työttömiä eikä heitä löydä työvoimatoimistoista. Jokainen aloittaa kuitenkin uransa jostain, enkä minä rekrytointitilanteessa tuijota esimerkiksi hakijan opiskelutaustaa. Ei ole iso ongelma, jos hakijalla ei ole tutkintoa hevosenhoitoalalta. Tärkein ominaisuus on hyvä asenne. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että täsmällisiä ja luotettavia hoitajia on vaikea löytää.”

Nutrolin Hevonen groomi

Tilannetajua ja priorisointia

Eläinten kanssa työskennellessä ei voi aina tuijottaa kelloa, eli työpäivä saattaa venyä. Hoitajalta vaaditaan myös tilannetajua ja priorisointikykyä hyvinkin nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

”Hoitajan työssä on koko ajan monta rautaa tulessa. Pitää hallita monta asiaa yhtä aikaa eikä saa mennä paniikkiin, vaikka mitä tapahtuisi. On tehtävä se homma, joka on juuri menossa. Hoitajan on priorisoitava tekemisiään. On osattava päättää, hoitaako yhden hevosen haavan, toisen hevosen ähkyn, ovesta samaan aikaan sisään kävelevän asiakkaan, vai soittaako ähkyhevoselle eläinlääkärin.”

Hyvän asenteen lisäksi hyvältä hoitajalta vaaditaan nöyryyttä. ”Hoitajan täytyy ymmärtää, että kukaan ei osaa kaikkea eikä pysty kaikkeen. On oltava hyvä tiimi, jonka jäsenet täydentävät toistensa osaamista. Jokaisen tulee saada keskittyä omaan alueeseensa ja hoitaa se mahdollisimman hyvin. Tiimin ydin on hevonen, ratsastaja ja hoitaja. Heitä auttaa iso joukko muita ammattilaisia. Hevosenhoitaja hoitaa hevosen, mutta hänen täytyy ottaa huomioon myös ratsastaja ja ratsastajan toiveet.”

”Hyväksi hoitajaksi tullakseen täytyy tehdä todella paljon töitä. On maltettava aloittaa riittävän pienistä asioista. Jos ei osaa jotain, on vain treenattava. Sitten kun taidot karttuvat, voi siirtyä vaativampiin asioihin. Hevosten kanssa tuollainen eteneminen korostuu, sillä niiden kanssa täytyy aina olla maltti mukana.”

Nutrolin Hevonen Emma Ikäheimo

Ole oma-aloitteinen

Nöyryyden lisäksi on oltava oma-aloitteinen ja hakeuduttava tilanteisiin, joissa oppii uutta.

”Kun haaveilee hevostenhoitajan urasta, kannattaa pyrkiä työskentelemään erilaisten hevosten kanssa. Jos joku pyytää kävelyttämään hevosta, niin mene. Jos joku pyytää pikkukilpailuihin auttamaan hevosen hoidossa, niin mene. Mene naapuritallille ja kysy, voitko auttaa jossakin asiassa. Kaikesta oppii ja jokaisesta hevosesta oppii jotain uutta. Kun rohkeasti tarjoutuu tekemään erilaisia hommia ja auttamaan muita, niin taitojen lisäksi tutustuu myös uusiin ihmisiin. Verkostoituminen kannattaa hevostenhoitajankin työssä.”

Lähes kaikilla talleilla vallitsi ennen sellainen kulttuuri, että työt aloitettiin pohjalta pieniä juttuja tekemällä. Taitojen kasvaessa tehtävät lisääntyvät ja muuttuivat vaativammiksi. Samanlaista tallikulttuuria ei pahemmin enää tapaa. Monelta hevosalalle pyrkivältä puuttuvat hevosten hoitamiseen liittyvät perustaidot karsinoiden siivoamisesta hevosen elekielen tuntemiseen. Emma on tuskin ainoa, joka ajattelee näin.

Emma on miettinyt, voisiko nuorta hevostenhoitajaa opastaa alalle eräänlaisen oppipoikajärjestelmän avulla. ”Olisi kiva viedä omaa osaamista ja ammattitaitoa eteenpäin. Jos on oppipoika, pitäisi pysyä koko ajan skarppina. Minäkin oppisin uusia asioita ja pysyisin ajan hermolla. Molemmat osapuolet hyötyisivät.”

Emma muistutti, että kuka tahansa pystyy hoitamaan sairasta hevosta, mutta hevostenhoitajan tehtävä on hoitaa hevosta niin, että se pysyy terveenä. Kuulostaa helpolta, mutta kun kyseessä on elävä eläin, todellisuus ei ole aina niin yksinkertainen.