Ruotsissa asuvalla islanninhevostamma Mæsa frá Stóradalla on aina ollut voimakas karvalähtö syksyisin. Syksyyn 2017 asti Mæsa tiputti karvansa ja hankasi ihon verille aina loka-marraskuun aikoihin. Iho oli arka ja karvaa lähti tupoittain. Mæsan omistaja Anette oli huomannut, että Nutrolin hakee iho-ongelmista kärsiviä hevosia testaamaan Nutrolin Hevonen Iho ja karvapeite™–valmistetta, joten hän hakeutui tuotetestiin Mæsan kanssa.

Mæsa alkoi saada patentoitua Nutrolin HEVONEN Iho ja karvapeite -öljyvalmistetta keväällä 2017. Saman vuoden syksy oli ensimmäinen syksy, jolloin Mæsalla ei ollut enää samaa karvanlähtöongelmaa. Ylemmässä kuvassa näkyy hyvin miten huonoon kuntoon Mæsan iho ja karva menivät aikaisemmin. Alemmassa kuvassa näkyy Mæsa syksyllä 2017 eli kuusi kuukautta öljyn aloittamisen jälkeen. Aikaisemmin tuohon aikaan loppusyksyllä Mæsan iho ja karva olivat aina huonossa kunnossa. Syksyllä 2017 karva kuitenkin vaihtui talvikarvaksi normaalisti. Myös kutina ja karvanlähtö hellittivät. Ero entiseen oli todella huomattava.