Opi & Viihdy

Pentuarki poliisiprojektin kanssa Kannuksen kennellinjalla

Pikkupennun kasvatus ja koulutus alkavat heti kotiutumisen jälkeen. Tärkeää pennun kasvattamisen kannalta on aloittaa ns. sosiaalistaminen eli totuttaminen erilaisiin paikkoihin, ihmisiin ja tilanteisiin heti pienenä, vähän kerrallaan. Sosiaalistamisessa edetään koiran ehdoilla eli ei esitellä koiralle liikaa erilaisia asioita kerrallaan, vaan vähitellen totutetaan pentua niihin. Tärkeää on myös se, että pentu saa ja oppii rentoutumaan. Yksinoloharjoitukset […]

Hanna Närhen vinkit kisakauteen valmistautumiseen

kahden kuvan kollaasi, jossa molemmissa kuvissa nainen mustavalkoisen koiran kanssa

Vaikka omassa taloudessa ei ole nyt palveluskoirakokeisiin suuntaavaa kisa- tai treenikoiraa, huomaan vanhasta tottumuksesta katsovani kalenteria sillä silmällä. Kohta kisataan jo täysillä – oletko valmis? Kaikki tiet vievät Roomaan Moni menestynyt koiraurheilija ei tee suunnitelmia, mutta koska itse lukeudun ehdottomasti projekti-ihmisiin, jotka nauttivat asian kehittelemistä paperilla, olen odottanut jo kauan helmikuuta. Se kääntää katseet kohti […]

Muoti-ilmiö nimeltä kookosöljy puhuttaa kuluttajien keskuudessa

Kookosöljy on viime vuosina kasvattanut suosiotaan terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Kiinnostus kookosöljyyn kumpuaa selkeästi jostain muualta kuin tieteestä. Asiantuntija toteaa suoraan, että suurelle suosiolle ei ole mitään faktaperusteita. Pyysimme rasvahappotutkija Mikko Griinaria valottamaan kookosöljyn todellisia ominaisuuksia. Griinari on rasvoista ja rasvahapoista sekä niiden aineenvaihdunnasta väitellyt eläinravitsemuksen tohtori. Virheellisiä tuotelupauksia Kookosöljylle on luvattu melkoisia vaikutuksia, esimerkiksi että […]

Tieteelliset ja turvalliset Nutrolin®-tuotteet ovat 100% luonnollisia

Tuotteemme on jo pitkään valmistettu Somerolla omassa elintarviketehtaassamme. Nutrolin®-tuotteet ovat 100% luonnollisia ja ihmislaatuisia. Laatu myös säilyy viimeiseen pisaraan saakka, sillä öljyseokset on suojattu hapettumista vastaan menetelmällä, jonka tuotekehittäjämme, rasvahappotutkija, eläinravitsemuksen dosentti, Mikko Griinari, on kehittänyt yhteistyössä Tanskan teknillisen yliopiston (DTU) kanssa. Härski öljy on erittäin haitallista eläimille Laadulla todella on väliä, sillä hapettunut öljy on […]

Vauhdikkaat faaraokoirat hyötyvät Nutrolin® SKIN & COAT -ravintoöljystä

Saimme mukavaa viestiä Emilia Kanervalta. Hänen faaraokoiransa Isla ja sen tytär Elvi ovat sekä kovia juoksemaan että kauniita näyttelykoiria. Isla on kansainvälinen muotovalio sekä yksi rotunsa parhaimpia juoksijoita vinttikoirien juoksukilpailuissa. Sen meriittilistaan kuuluvat mm. FCI:n Euroopan mestaruus ja maailmanmestaruus radalla neljänä vuonna peräkkäin. Elvi on vielä nuori koira, mutta siitä näyttää tulevan Islan kaltainen monitoimikoira, […]

Iho & karvapeite -ravintoöljy auttoi irlannincob Aidynia

Irlannincob Aidyn on hieno rotunsa edustaja ja mukava ratsu. Aurora Renvall vuokraa Aidynia, joten hän pääsee usein viettämään laatuaikaa tämän ihanan hevosen kanssa. Aidynn viihtyy koulukiemuroiden, esteiden ja maastoilun parissa Aurora kuvailee Aidynia näin: ”Valkea komistus tupsujalkoineen saa usein ihastuneita kommentteja ohikulkijoilta. Näyttävät tupsut suojaavat jalkoja tiheässäkin metsikössä tarpoessa, eikä erillisille suojille ole tarvetta. Aidyn […]

Bordercollie Uuno Turhapuron jalkamurheet ja muita kuulumisia

Bordercollie Uunoa on kiusannut jo pidemmän aikaa vasen takajalka, joka on aiheuttanut ajoittain vähäistä ontumista. Syksyllä 2017 Uuno joutui pieneen työtapaturmaan lastatessani kesälampaita traileriin. Yksi martta päätti, ettei suostu hommaan ja juoksi Uunon yli. Uunohan ei tietenkään väistänyt. Se vain seistä jökötti paikallaan ja yritti kovasti viestittää lampaalle, että nyt olisi paras vaihtaa suuntaa ja […]

Riitta Kempen vinkit valjaiden pukemiseen ja sovitukseen

Nutrolin_Riitta_Kempe

Moni koiranomistaja lenkkeilee koiran kanssa juosten, hiihtäen tai vaikka potkukelkan kanssa niin, että koira pääsee samalla vetämään omistajaansa. Vetolajit ovat periaatteessa hyvin helppo aloittaa eikä varusteisiin tarvitse satsata paljon rahaa. Tärkein varusteista on koiralle hyvin sopivat valjaat. Niiden löytäminen ja sovittaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Koirarotujen rakenteissa on suuria eroja, mutta onneksi tarjolla on […]

Sandra Rantasen ja kouluponi Kapun talvikuulumisia

Terveisiä Paraisilta! Meille Kapun kanssa kuuluu hyvää. Tätä kirjoittaessani on todella kylmä talvipäivä ja aika paljon lunta. Olemme jatkaneet treenejä kotona sekä valmentajamme Lillin luona että maajoukkuevalmennuksissa. Olemme muun muassa työstäneet laukkaa, ravisulkuja ja muita ponien kouluohjelmista tuttuja kuvioita. Olemme myös suunnitelleet uutta küriä viimeistä ponikautta varten ja käyneet istuntavalmennuksessa. Kür on vielä vähän kesken, mutta toivottavasti saamme sen pian valmiiksi ja pääsemme kunnolla harjoittelemaan. Kisakausi […]

Pasi – reipas ravuri ja korvaamaton kaveri

Ihmiset hakevat jännitystä elämäänsä monin eri tavoin. Varmin tapa saada adrenaliiniryöppyjä ja heittelehtiä tunteiden vuoristoradassa lienee kuitenkin ravihevosen omistaminen. Yllättäviä käänteitä, riemua, surua ja vaarallisia tilanteita tulee jatkuvasti kohdattavaksi enemmän kuin suomalaisessa saippuasarjassa keskimäärin. Haluankin esitellä sinulle omien öitteni valvottajan ja päivieni ilahduttajan – hevoseni Pasin. Harjaa hulmuttavaa vauhtia Pasi on kuusivuotias lämminverinen ravihevonen, joka […]