Tag Archives: maastojuoksu

Kilpakuntoisen whippetin pitkä pakkolepo

Alex-whippet on aikaisemminkin esiintynyt blogissani ollessaan mukana SM – ajueessa kaudella ´20 ja viime kaudella Alexista tuli suoraan viidessä maastokokeessa Suomen käyttövalio maastojuoksuun.  Alexin huima saavutus oli SM – maastokisojen pronssia samalta kaudelta. Marraskuussa seurasi lepokausi ja joulukuussa alettiin taas keräämään pohjakuntoa seuraavaa kautta varten. Tuolloin en arvannutkaan kuinka suunnitelmamme muuttuisivat tuona joulukuisena päivänä. Alex […]

Maastojuoksun maailmanmestari Silli

Loppusyksystä 2021 tuli tieto, että Suomessa pidettäisiin seuraavana keväänä maailmanmestaruuskilpailut, joihin sitten kokoontuikin noin 500 koiraa kahdestakymmenestä maasta kisailemaan parhaiden titteleistä. Osanottajamäärä jäi hieman pienemmäksi, koska maailmalla tapahtuneet muutokset vaikuttivat esimerkiksi rapakon takaa osallistujien suunnitelmiin. Siitä huolimatta koossa oli varsinainen vinttikorien juhlava kokoontuminen. Suomen joukkue koottiin kahden edellisen kauden parhaimpien tulosten mukaan ja sukupuolia pääsi […]