Kevään menetetyt kilpailut tuntuivat aluksi kovalta takaiskulta. Onneksi täysin normaalisti jatkuneet treenit pitivät minut kiinni muuttuneessa arjessa. Alkukauden peruunnuttua sovimme valmentajani kanssa välittömästi, että keskitymme perusratsastuksen parantamiseen sekä kehittymiseeni ratsastajana mahdollisimman hyväksi. Tänään katsoessani viime kevääseen voin todeta, ettei kilpailutauko olisi voinut osua parempaan saumaan. Uusi kausi, uusi hevonen Pian on käsillä uusi kausi […]
Tag Archives: hevonen
Muistatko vielä FWB-ratsu Ukon? Ukko, viralliselta nimeltään Frac Attraction, on hieno kouluratsu, josta löytyy juttua täältä. Ukon omistaja, Kaisa Sirkko, haastatteli ratsastaja Tiina Polsoa, joka kertoo ratsukon tuoreita kuulumisia. Miten kisakausi on sujunut, Tiina Polso ja Frac Attraction aka ’Ukko’? Kisakautemme on ollut maltillinen määrällisesti. Osin koronan takia, mutta myös aivan suunnitellusti olemme keskittyneet treeniin […]
Muun maailman ohella myös hevosurheilijat ovat eläneet poikkeuksellisen kevään ja muun muassa kilpailutoiminta on ollut tauolla. Kevät onkin ollut monelle meistä hyvää aikaa huoltaa kilpureitaan. Jo ennen maailman menon muuttumista olin sopinut Pasille kuntoutusjakson hevoshieroja Minna Rampan luona Kokemäellä. Tähän kirjoitukseen haastattelin Minnaa vesimattokävelyn saloista. …ja vammojen hoitoa Pasin viimeisimmät startit ja treenit osoittivat vanhojen […]
Terveisiä täältä Paraisilta, meille kuuluu ihan hyvää. Ratsastuskuvioihini on tullut vähän muutoksia. Minulla on nyt uusi hevonen San Royal Donell, jolla olisi tarkoitus kilpailla junioriluokkia vielä tällä ja ensi kaudella. Emme ole vielä ehtineet aloittaa kisakautta mutta odotan jo kovasti, että pääsemme kokeilemaan, miten kisatilanteet Donellin kanssa sujuvat. Donell tuli minulle lokakuussa 2019. Se on […]
Goldi on 8-vuotias FWB-ruuna, jonka omistaja Pia Tavenius kertoi meille oman käyttökokemuksensa Nutrolin® Horse Skin & Coat -öljystä. ”Goldilla on fotosensitiivisyyden aiheuttamia iho-ongelmia, joihin otimme Skin & Coat -öljyn auttamaan ns. ”sisältä päin” ulkoisten pesujen ja rasvausten sekä systemaattisen lääkityksen tueksi”, Pia kertoi. ”Pahimman iho-ongelmakohdan iho on saatu paranemaan, mutta sen lisäksi karva on kasvanut […]
Juulia Jyläs on yksi Suomen kokeneimmista ja menestyneimmistä esteratsastajista. Hänellä on kilpailemisen lisäksi runsaasti kokemusta erilaisten ja eri-ikäisten hevosten ratsastamisesta sekä kouluttamisesta. Hän on myös nostanut useita hevosia Grand Prix -tasolle. Tässä blogissa Juulia kertoo meille ajatuksiaan hevosten kouluttamisesta. Oma-aloitteisuus sallittava Ratsastajan täytyy antaa hevosen suoriutua tehtävistään alusta loppuun asti. Hevosen pitää olla oma-aloitteinen, ja […]
Kiiltävää karvaa pidetään usein yhtenä hevosen hyvinvoinnin sekä hyvän hoidon merkkinä. Siihen pyritään ruokinnan sekä ulkoisen hoidon, kuten esim. säännöllisen harjaamisen, avulla. Harjaus onkin erittäin oleellinen osa ihon ja karvapeitteen hoidossa. Ruokinnan vaikutus karvan kiiltoon on myös huomattava. Hyvistä rehuista huolimatta saattaa tulla tilanteita, joissa tarvitaan iholle ja karvalle lisätukea ruokinnan avulla. Öljyn lisääminen ruokintaan […]
Monet ulkoiset tekijät voivat aiheuttaa hevoselle eriasteisia iho-ongelmia. Kesäihottuma ja kurarupi ovat näistä ehkä hankalimpia, sillä niiden hoito on usein monimuotoista ja pitkäkestoista. Polttiaisten puremat saavat aikaan kutinaa. Vaihe kestää onneksi vain osan vuodesta, mutta oireet voivat pahimmillaan olla hyvinkin hankalia ja hevosen elämänlaatua heikentäviä. Myös kurarupi on usein vain kausittainen vaiva, mutta sekin voi […]
Minulle on tullut pari uutta kilpailukumppania, ja kerron nyt teille, keitä he ovat ja millaisia tavoitteita minulla on. True Love on jäänyt eläkkeelle. Koetamme saada häntä tiineeksi, jotta meillä kasvaisi hyviä nuoria hevosia. Kisoissa uuden kilpailukumppanin kanssa Kisakauteen 2020 lähden kolmen hevosen voimin. Sain heinäkuussa 2019 rinnalleni uuden kilpailukumppanin nimeltään Luigi 241. Luigi eli suomalaisittain […]
Sanna Tirkkonen on kokenut valjakkoajaja, jolle on kerääntynyt runsaasti kokemusta isoista kansainvälisistä kilpailuista. Kisat ovat jo sinällään rankkoja hevosille ja kuskille, mutta myös matkustaminen vaatii omat valmistelunsa. Raskaat kilpailumatkat Hevosen kanssa matkustaminen on vaativaa. Valjakkokisaajan lähtiessä reissuun mukaan on pakattava hevosen lisäksi runsaasti varusteita, muun muassa kahdet vaunut ja valjaat, mutta myös hevosen rehut ja […]