< Powered by Nutrolin®

ina’s fashion greyhounds

Ina’s Fashion greyhounds -nimellä näyttelylinjaisia greyhoundeja kasvattava Ina on tunnettu rakkaudesta rotuun, kasvatustyöhön ja näyttelyihin. Hänen kotikennelinsä kasvatit niittävät menestystä kaikkialla maailmassa, ja näyttelyt Cruftsista Westminsteriin ovat Inalle tuttuja. Menestys ei ole tullut sattumalta, vaan määrätietoisen työn ja lapsuudenkodista saadun mallin myötä. Inan isä kasvatti pointtereita ja ajavia koiria.

Inan rakkaus koiriin näkyi jo taaperona: hänen varhaisin lapsuusmuistonsa on Flora-koiran kanssa seurustelu. Ensimmäisen kerran hän päätyi mukaan koiran synnytykseen kun hän oli yksin kotona 11-vuotiaana. Vähitellen hänen intohimonsa suuntautui greyhoundeihin, joille hän päätti omistautua.

Vuosien ajan Inan päivätyö liittyi kuitenkin muotimaailmaan. Työn rytmi ja matkustelu täyttivät Inan elämän niin, että siihen oli mahdotonta sovittaa koiraharrastusta. Heti kun aika oli kypsä, hän palasi koirien, kasvatustyön ja näyttelyiden pariin. Kennelnimi Ina’s Fashion näki päivänvalon vuonna 2006.

Asuttuaan koirineen Kyproksella, Kreikassa, Englannissa ja Ruotsissa hän päätyi Saksaan, jossa kasvatustyö on laajentunut entisestään. Vuodesta 2014 saakka hän on jakanut kasvatustyön puolisonsa Olaf Knauberin kanssa. Myös Olafilla on juuret tukevasti koiramaailmassa. Hän on FCI-tuomari, joka aiemmin oli mukana erään toisen greyhoundkennelin toiminnassa. Kaikki Inan kasvatit syntyvät kotona ja elävät mukana arjessa kunnes ne muuttavat uusiin koteihinsa.

Näyttelymenestys on ollut huikeaa. Titteleitä on tullut kaikkein arvostetuimmista näyttelyistä, kuten  Westminster (USA), Morris and Essex (USA), Crufts (UK), Windsor (UK) World Dog shows, sekä monista eurooppalaisista kv- ja erikoisnäyttelyistä. Vuonna 2018 Ina’s Fashion voitti Parhaan greyhoundin tittelin Kanadassa, Kreikassa ja Kyproksella, Parhaan greyhoundnartun tittelin Hollannissa, Parhaan pennun tittelin Englannissa ja monia muita palkintoja. Niiden joukossa on mm. Tanskan Voittaja ja Amsterdamin Voittaja. Hänen uusin tähtensä, kuten Ina nuorta narttuaan kutsuu, Ina’s Fashion Desirable, on ollut huippumenestyjä jo aivan nuoresta alkaen. Odotamme innolla mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan tämän upean joukon kanssa.

Entä miten Ina, joka asuu Saksassa, löysi suomalaiset Nutrolin®-tuotteet jo vuosia sitten? Hänen suomalainen ystävänsä, greyhoundharrastaja hänkin, lähetti Inalle Nutrolin® PUPPY & MOM -öljyä nartulle, jonka pennun hän oli varannut. Vuosi oli 2012, ja sen jälkeen Inan jokainen jalostusnarttu pentuineen on saanut pentu-Nutrolinia. Ina on lisännyt kaikkien koiriensa ruokintaan myös Nutrolin® SKIN & COAT -öljyn sekä nivelille huipputehokkaan Nutrolin® HIP & JOINT -valmisteen. Kausittain hän antaa nuorille vauhdikkaille koirilleen myös Nutrolin® SPORT -öljyä suojaamaan kudoksia. 

Ina on tarkka koiriensa ruokinnasta, sillä hän tietää että ravitsemus yhdessä oikeanlaisen liikunnan kanssa auttaa häntä pitämään koirat upeassa kunnossa. Hän on iloinen voidessaan hyödyntää Nutrolinin asiantuntemusta omien koiriensa hyväksi.