Arkistot tageille: valmentaja

Rakkautta ja rahanmenoa, eli juttusarja ratsu- ja raviharrastusten eroista ja yhtäläisyyksistä, osa 1

Hevoset eivät erottele toisiaan ammattinsa perusteella, vaan selänrapsuttajaksi samassa tarhassa kelpaavat kaikki. Me ihmiset puolestaan emme aina ole yhtä varauksettomia. Pitkään on ajateltu, että ratsu- ja raviharrastajien välillä vallitsee sellainen kahtiajako, ettei heitä uskalla samaan tarhaan laittaa – ainakaan ilman takakenkien irroittamista. Vaikka moni asia toistemme toimintatavoissa aiheuttaa ihmetystä, vastakkainasettelun sijaan olisi hyvä miettiä, mitä […]

Seabiscuitin pitkä ja ihmeellinen elämä

Vuodenvaihteessa 12-vuotiaaksi kääntynyt lämminveriravurimme Seabiscuit on ollut osa perhettämme syntymästään saakka. Se syntyi Laukon kartanossa Vesilahdessa, ja alkujaan vesilahtelainen on myös hevosen yksi kolmesta kasvattajasta, mieheni Juhu Mäkilä. Kaksi muuta kasvattajaa ovat Riku Niittynen ja Timo Nurmos. Tuo kolmikko myös omisti hevosen sen uran alkuvuodet, ja tuolla porukalla hevonen voitti muun muassa Suomen suurimman nelivuotiskisan, […]