Opi & Viihdy

Paimennus vie mukanaan paimenkoiran sekä ohjaajan

Paimennus on valtavan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava harrastus ja meille myös ihan oikeaa työtä. Sipilän Lammastila -nimisellä tilallamme Liedossa kasvatamme suomenlampaita, finndorsetteja ja risteytyksiä. Ensimmäisinä vuosina toimimme ilman paimenkoiria, mutta saimme seurata sivusta paimennusta ja huomasimme, miten kiehtovaa se on. Talossamme on aina ollut koiria, joten ajattelimme, että hankitaanpa mekin paimenkoira. Helppo rotuvalinta Minulle oli selviö, […]

Juulia Jyläs kutsui Nutrolinin kylään

Juulia Jyläs on Suomen tunnetuimpia ja menestyneimpiä esteratsastajia. Hän on asunut lähes 25 vuotta Hollannissa, jossa hän pyörittää puolisonsa Herman van Triestin kanssa Stal van Triest -nimistä valmennus- ja myyntitallia Elburgissa. Juulia on rakentanut alusta lähtien määrätietoisesti ratsastusuraansa. Hän on kilpaillut paljon ja erilaisilla hevosilla. Tavoitteena on ollut eteneminen maailman huipulle. Kaudella 2016–2017 Juulia sijoittui kahdesti […]

Milo-bokserin iho alkoi oirehtimaan Kanariansaarilla

Aurinkoiset terveiset Gran Canarialta! Asumme ja työskentelemme mieheni ja kahden koiramme kanssa Gran Canarian saarella ja vietämme kesät Suomessa. Perheeseemme kuuluvat kolmevuotias Suomessa syntynyt Milo-bokseri sekä neljä kuukautta vanha sekarotuinen Blanko, joka on espanjalaisen banaanifarmin kasvatti. Viisi vuotta sitten, kun asuimme mieheni kanssa vielä Suomessa, aloimme kaivata koiraa. Pitkän harkinnan jälkeen roduksi valikoitui bokseri. Tiesimme […]

Jessica Kerttusen harmahtava Wesku olikin musta

Powered by Nutrolin Jessica Kerttunen

Kouluratsastaja Jessica Kerttunen alkoi käyttää Nutrolin Hevonen –tuotteita hyvin pian niiden lanseerauksen jälkeen. ”Lähdin kokeilemaan Nutrolin Hevonen Iho ja karvapeite™  -öljyä Weskulla eli Westsidella, koska sillä oli huonolaatuinen, harmahtava karvapeite. Lisäksi kun hevonen onnistui kolhaisemaan itseään, kolhukohtaan tuli lähes aina verinaarmu. Tämä kieli siitä, ettei ihokudos ollut kovin vahvaa. Olin jo aiemmin yllättynyt iloisesti siitä, kuinka hyvin Nutrolin […]

Sennan tassut kuntoon ihoon vaikuttavien rasvahappojen avulla

Shetlanninlammaskoirani Senna kärsi vuosia etutassujen anturoiden aukeamisista. Tassuongelmat ilmenivät aina alkukesällä, ja useana vuonna arvuuttelimme, pystymmekö osallistumaan agilityn SM-kilpailuihin. Tassut nimittäin aukesivat aina juuri kisojen alla. Yhdetkään kisat eivät tainneet jäädä väliin. Muistan silti kisan, jos toisenkin, johon lähdimme tossut jalassa, jotta jo parantuneet tassut eivät aukeaisi juuri ennen rataa. Yllättävä vinkki Eräänä kesänä SM-kisoissa juttelin […]

Rajakoirana toimivan saksanpaimenkoiran Ceijon kuulumisia

[cs_content][cs_element_section _id=”1″ ][cs_element_row _id=”2″ ][cs_element_column _id=”3″ ][cs_text _order=”0″] Muistatko vielä rajakoirana työskentelevän saksanpaimenkoira Ceijon, jonka vapaa-ajan vietosta kerroimme blogissamme aikaisemmin? Ceijon työelämään on tullut tänä vuonna hieman muutoksia. Se osallistuu ohjaajansa kanssa Frontexin eli Euroopan rajaturvallisuusviranomaisen koulutukseen, joka kestää lähes koko vuoden. Uutta oppimassa Ceijon ohjaaja kouluttautuu parhaillaan EU:n direktiivien vaatimusten mukaiseksi kouluttajaksi. Tämän ”instructor”-koulutuksen […]

Vesipelastuskoirien iho hyötyy Nutrolin Iho ja turkki® –ravintoöljystä

Minulla on ollut newfoundlandinkoiria lähes 20 vuotta. Nöffit ovat hurmaavia, paksuturkkisia, karhumaisia vesipelastajia. Niillä on vahva vietti veteen,  ja vesi on ehdottomasti ihaninta, mitä ne tietävät. Paksu turkki ei helposti kastu ihoa myöten, mutta kunnon uimisen jälkeen turkki kestää kuivua parikin päivää. Iho on kovalla koetuksella varsinkin kaulan, kainaloiden, nivusten ja tassujen alueilla. Nöffeillä ihotulehdukset, […]

Luukakselle kuuluu hyvää vuoden ratsukoulutuksen jälkeen

Muistatko vielä Luukaksen, ravihevosen, josta tulikin ratsu? Tarina siitä löytyy blogistamme täältä. Luukaksen ratsastaja Tanja lähetti meille Luukaksen kuulumisia, joita voit lukea alta: Viime vuodenvaihteessa oli kulunut vuosi siitä, kun aloin ratsastaa Luukaksella pitkän, pitkän tauon jälkeen. Vuoden aktiivinen ratsukoulutus on tuonut Luukaksen elämään paljon uusia asioita. Entiseen ”vain tarhaan ja takaisin talliin” -reittiin on […]

Sileäkarvainen noutaja Aatos – Virallinen Valvoja

Aatos, viralliselta nimeltään Noanarkin Rana Picta, on 8-vuotias sileäkarvainen noutaja. Sen nimen edessä ei ole tittelirivistöä todisteena mahtavasta näyttelymenestyksestä tai hienosta koeurasta. Se on silti maailman paras ruskea flatti. Rauhallinen ja viisas rotunsa edustaja, joka seurailee tilanteita sivusta. Tästä tuleekin sen lempinimi nimi ”Virallinen Valvoja”. Kiltti laumanjohtaja Nuorena Aatos kävi näyttelyssä saamassa virallisen arvostelun. Väriä […]