Category Archives: Powered by Nutrolin

Menestyksen elinehto on yhteistyö

nuori vaaleatukkainen nainen pienen pystykorvan ja kahden ruusukkeen kanssa

Olen lyhyen 20 vuotisen elämäni ja koiraharrastusurani aikana saanut huomata, että menestyksen elinehto on yhteistyö. Henkilökohtaisesti voin puhua asiasta ainoastaan näyttelyharrastajan näkökulmasta, mutta uskon, että sama pätee, oli kyseessä sitten mikä koiralaji tahansa. Olenkin ollut onnekas, kun olen saanut olla mukana sekä monen eri koiran että junior handlerin menestystarinassa. Näiden menestystarinoiden takana on totta kai […]

Tavoitteiden asettaminen ohjaa eteenpäin

Agilityharrastuksemme sai alkunsa keväällä 2020, kun menimme Mindyn kanssa kokeilemaan lajia alkeiskurssille ja innostuttiin siitä kovasti. Nyt olemme treenanneet agilityä tavoitteellisesti (milloin pienillä, millon suurilla tavoitteilla) noin kaksi vuotta. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin minut on otettu alusta saakka mukaan, nuoresta iästäni huolimatta. Parasta agilityssä on mielestäni se, että saa viettää laatuaikaa […]

Maastojuoksun maailmanmestari Silli

Loppusyksystä 2021 tuli tieto, että Suomessa pidettäisiin seuraavana keväänä maailmanmestaruuskilpailut, joihin sitten kokoontuikin noin 500 koiraa kahdestakymmenestä maasta kisailemaan parhaiden titteleistä. Osanottajamäärä jäi hieman pienemmäksi, koska maailmalla tapahtuneet muutokset vaikuttivat esimerkiksi rapakon takaa osallistujien suunnitelmiin. Siitä huolimatta koossa oli varsinainen vinttikorien juhlava kokoontuminen. Suomen joukkue koottiin kahden edellisen kauden parhaimpien tulosten mukaan ja sukupuolia pääsi […]

Arppa – agilityn monitoimimies

Ari ”Arppa” Kuparinen on monelle agilityn harrastajalle tuttu nimi, sillä hän on omien sanojensa mukaan aksahönö, joka rakastaa puuhata erilaisten agilityyn liittyvien asioiden parissa. ”Aloitin harrastamaan agilitya vuonna 2008 ja nyt meillä on vaimon kanssa kolme shetlanninlammaskoiraa, joista kaksi on vielä kilpailuissa mukana. Vanhin koirani, menestynein kilpakaverini Nonnih, eläköityi kilpailuista 10-vuotiaana täysin terveenä ja hyväkuntoisena.” […]

Ressin ensimmäinen toko-koe

malinois ja sport

Kun ohjaajaa jännittää kilpaileminen, pitää sitä harjoitella. Joku aika taaksepäin laitoin palveluskoiraliiton lisenssin voimaan ja hieman heräteajatuksena ilmoitin Ressin toko-kokeen alokasluokkaan. Tuloksien puolestakin saa olla ylpeä, ensimmäinen tokokoe ja ykköstulos pistein 176/200! Ilman treeniä tulos ei toki tullut,vaan Ressiä on alusta asti totutettu eri treenipaikkoihin. Se ei välitä ihmishäiriöstä tai koirahäiriöstä ja alokasluokan liikkeet ovat […]

Poliisikoirien nenät kävivät kiivaasti Upinniemessä

Poliisien huumekoirat kilpailivat Suomen mestaruudesta Upinniemen varuskunnan alueella. Mukana oli 16 koirakkoa ja rotujakin monipuolisesti, kun edustus oli kuudesta rodusta; labradorinnoutaja, parsonrussellinterrieri, belgianpaimenkoira malinois, kultainennoutaja, saksanpaimenkoira ja bordercollie. Yhteistyö viranomaisten joukoissa on tiivistä, sillä kilpailua olivat mukana tekemässä muun muassa rikosseuraamuslaitos, tulli, puolustusvoimat ja Opaskoirakoulu. Kolmipäiväinen tapahtuma toimii myös koulutuksellisena, sillä päivien aikana näkee laajan […]

Jouni Orenius ja Isabella Orenius Emanuelsson

Powered_by_Nutrolin_Orenius Emanuelsson

O / E Agilityn Nutrolin®-suosikit

Turvallisen agilitytreenaamisen peruspilarit

4,5-vuotiaan shetlanninlammaskoira Mindyn harrastuksiin kuuluu agility, jota se treenaa viikosta riippuen 1-3 kertaa viikossa. Tänään ajattelin puhua muun muassa urheilukoiran fyysisen kunnon sekä lämmittelyn ja jäähdyttelyn tärkeydestä. Huolellinen lämmittely ja jäähdyttely ennen ja jälkeen lajitreenien Ennen treenejä teen aina huolellisen ja aktivoivan alkulämmittelyn, niin koiralle kuin itsellenikin. Lämmittelyn tärkeyttä ei voi tarpeeksi koiraurheilussa korostaa. Seuraavaksi […]