VILLAKOIRASTA ON MONEKSI

Villakoira ja Nutrolin Iho & turkki

Isovillakoira näyttelyleikkauksessaan on vaikuttava näky. Ei tarvitse olla rodun harrastaja ymmärtääkseen, että tuollaisen koiran turkinhoito vie paljon aikaa. Isovillakoiran turkin pitäminen näyttelykunnossa vaatii omistajalta paljon sitoutumista ja vaivannäköä sekä osaamista. Tapasimme Koiramessuilla Nina Nerg-Toivolan ja hänen valkoisen isovillakoirauroksensa Zicon. Nina on kokenut isovillakoiraharrastaja: hän on harrastanut rotua lähes kolmekymmentä vuotta. Ennen Zicoa hänellä on ollut monta kansainvälistä muotovaliota, joten hänellä …

NIINA JA TEEMU VALJAKKOAJON MM-KILPAILUIHIN

Teemu Lojamo

Niina Forsblom ja Teemu Lojamo lähtevät viiden koiransa kanssa tammikuun puolessa välissä Kanadaan edustamaan Suomea valjakkoajon MM-kilpailuihin. Kilpailupaikka sijaitsee Haliburtonissa, Ontariossa, ja kilpailu järjestetään 24.1. – 1.2.2017. Niina ja Teemu ovat kuuluneet Suomen valjakkoajon huippuihin jo monen vuoden ajan ja he ovat edustaneet Suomea aikaisemminkin arvokilpailuissa. Valjakkoajon MM-kilpailut järjestetään joka toinen vuosi, ja kisa käydään vuorotellen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuoden …

TAITAJA2017 VALMISTELUT JO KÄYNNISSÄ

Taitaja2017

Nutrolin oli viime keväänä mukana yhteistyökumppanina ammattitaidon SM-kilpailussa Taitajassa. Yhteistyö jatkuu tänäkin vuonna, sillä Nutrolin on mielellään mukana sekä tukemassa nuoria että kehittämässä eläinten hyvinvointia. Tässä tapahtumassa toteutuvat loistavasti molemmat asiat. Taitaja2017 järjestetään 15.-18.5. Helsingin Messukeskuksessa ja sen valmistelut ovat jo pitkällä. Mari Pukkila, joka toimii tulevan Taitaja2017-kilpailun eläintenhoidon lajivastaavana, kertoi meille tapahtuman valmisteluista. Mari on eläintenhoidon kilpailua suunnittelevan lajiohjausryhmän …

Joulukalat

Rasvahapot hapettuvat herkästi

Tätä kirjoittaessani jouluun on vielä runsas viikko. Lähestyvän joulun tunne on kuitenkin jo vahva. Olen alkanut tehdä mielessäni listaa jouluruuista. Lapsuudenkodissani pääroolissa olivat laatikot ja liha, kinkku ja karjalanpaisti. Nykyisin herkkujen painopiste on kuitenkin siirtynyt kalojen osastolle. Pystyn luettelemaan helposti 10 erilaista kalaherkkua joita joulupöydässäni pitäisi olla. Ajatus joulupöydän kaloista saa veden kielelle. Edessäpäin olevan herkuttelun lisäksi olen pohtinut hieman …

Kimpparavuri Heikki

Nutrolin® Kimpparavuri Heikki

Isot, jopa kymmenistä osakkaista koostuvat ravihevoskimpat ovat yleistyneet viime vuosina. Niiden avulla on helppo lähteä tutustumaan ravimaailmaan omistajan näkökulmasta, mutta kuitenkin pienellä taloudellisella panostuksella ja riskillä. Kun kyseessä on iso kimppa osakkaita, yhdessä voidaan ostaa hevonen, jonka hinta olisi monelle yksittäiselle hevosharrastajalle liian korkea. Kimppaomistaminen vähentää myös taloudellisia riskejä. Ravihevoskimppoja löytyy erilaisia ja eri kokoisia, joten niistä pystyy hyvin valitsemaan …

Nutrolin® Hevonen -TESTIKÄYTTÄJÄ DJIEGO

Nutrolin® Laura Kortelainen ja Djiego

Nutrolin®-sarjan hevostuotteita on testannut usean vuoden aikana monta eri hevosta eri puolilla Suomea. Testaajien joukossa on ollut eri ikäisiä ja eri rotua edustavia hevosia. Tällä kertaa kerromme yhden testikäyttäjän, Djiegon, tarinan. Djiego on vuonna 2008 syntynyt hollantilainen puoliverinen. Sen omistaa Laura Kortelainen, joka on kokenut hevosharrastaja. Hän on harrastanut hevosia ja ratsastanut pitkään. Lisäksi hänellä on työnsä puolesta vankka eläinosaaminen, …

Top Dressage Finland edistää kilpahevosten hyvinvointia

Top dressage Finlandi Mia Stellberg

Meillä oli iloa ja kunnia saada HIHS:ssa Nutrolinin osastolle vierailulle kouluratsastusmaajoukkueen johtaja ja SRL:n urheilupsykologi Mia Stellberg. Juttelimme Mian kanssa siitä miten tärkeää hevosten hyvinvointi ja niiden terveyden ylläpitäminen on. Kilpahevosten terveyden huolehtimisessa, kuten niin monessa muussakin asiassa, on ennakointi ja asioiden hoitaminen ennen kuin niistä tulee suurempia ongelmia todellakin ensiarvoisen tärkeää. Mia painotti sitä, miten tärkeää on puuttua asioihin …

Bordercollie Dana

Vuonna 2012 perheeseemme tassutteli pitkään etsitty ja hartaasti odotettu bordercollien pentu, Dana. Jo ensimmäisistä yhteisistä hetkistämme alkaen ymmärsin täysin, että käsissäni on oikea kultakimpale harrastuskoiraksi. Danan kanssa on harrastettu tavoitteellisesti palveluskoiralajeja ja agilitya, se kilpailee SM-tasolla haussa ja etsintäkokeessa. Aivan niin siloiteltu tie huipulle ei ole ollut, kuin mitä pentulaatikon äärellä kuvittelin. Vuoden ikäisenä luustokuvista löytyi lievä OCD ja myöhemmin …

Kymmenes kerta Messarissa

Nutrolin® blogi - kymmenes kerta messarissa

Voi pienen tiimimme intoa ja jännitystä, kun Messukeskuksen ovet avattiin joulukuussa 2007. Aamulla olimme pukeneet päällemme edellispäivänä painatetut t-paidat. Iso vihreä logo rintamuksessa konkretisoi kaiken sen minkä takana rinta rottingilla seisoimme. Jännitti hirmuisesti. Jälkikäteen voi vienosti hymyillä noille tyypeille, jotka miniosastollaan odottivat sydän pamppaillen. Takana oli pitkä jakso tutkimusta, tuotekehitystä, testaamista ja patenttihakemuksen kanssa painimista. Olimme tehneet systemaattisesti töitä tuotelanseerauksen …

Mitä kuuluu Hildalle, Nutrolin Nivel monitehon ensimmäiselle valokuvamallille?

Nutrolin NIvel moniteho® -malli Hilda

Uusien sivujemme myötä esille pääsi uusia kuvia, ja vanhoja siirtyi arkistoon. Nutrolin Nivelen ensimmäisessä mainoskuvassa esiintyi bordercollie Hilda (Cabaroo Keen-Eye Annie), joka kuvan oton aikoihin ei ollut vielä aloittanut kisauraansa, vaan vasta treenasi aktiivisesti eri lajeja. Tänä päivänä Hilda on osallistunut toko-, rallytoko- ja koiratanssin HTM٭-kisoihin, joista kaikissa myös SM-kisoihin. Tokossa Hilda on päässyt osallistumaan myös piirinmestaruuskokeisiin ja koiratanssissa maajoukkuekarsintakilpailuihin. …