Iloja ja suruja (07.10.2009)
Telman näyttelyt jatkuvat lauantaina Porvoossa parsonien erikoisnäyttelyllä. Toivotaan, että hyvä menestysputki ei katkea - jos vaikka se kauan odotettu serti irtoaisi. No, jos nyt Telma edes käyttäytyisi. Kyllä ne sertit sieltä jossain vaiheessa joka tapauksessa tulee.
Telman juoksut päättyivät vihdoin viime viikolla ja pääsemme taas treenaamaan myös agilitya. Yhdet yksityistreenit Telma ehti jo käydä vaimoni kanssa, ja intoa pikkuneidillä edelleen riittää vaikka muille jakaa. Kaikki on siis kouluttajista kiinni, joten pitää varmaan treenin tueksi käydä hankkimassa vaikka joku agilityn opaskirja. Ehkä ei kuitenkaan. Hyvien kouluttajien käsissä ollaan.
Viime viikolla mieltä mustensi vaimoni lapsuudenkodin koiran poismeno. Kyseessä oli jo 14-vuoden ikään ehtinyt collie-herra, joten pitkään saimme kaverin seurasta nauttia. Telman ja vanhanherran välit olivat diplomaattisen korrektit. Kaverukset olivat toisilleen kuin ilmaa lukuunottamatta muutamaa kertaa, jolloin Telman mielestä vanhusta piti yrittää ohimennen komennella. Kyllä Telmakin seuraavalla kerralla mummolaan päästessään miettii, että missähän tuo kunnioitusta herättävä karvakasa nykyisin luuraa.
Tutun koiran kuolema joka tapauksessa muistutti, kuinka vaikeaa luopuminen on. Ainoastaan koiran omistanut ihminen voi ymmärtää millainen suhden lemmikkiin vuosien saatossa syntyy. Sitä kun elää parhaimmillaan yli 15 vuotta jonkun kanssa ja huolehtii tämän perustarpeista ja hyvinvoinnista, on yhteisen taipaleen päättyminen todella raskasta. Onneksi surun jälkeen päällimäiseksi kaikki hyvät muistot yhteisistä hetkistä jäävät elämään.
Kommentit (0)
Seuraava merkintä
Edellinen merkintä
