Mökkeilyn riemua (23.06.2009)
Telma pääsi vihdoinkin nauttimaan täysin rinnoin mökkeilystä, kun Pohjois-Karjala kutsui laumaamme juhannuksen viettoon. Voi sitä iloa ja riemua, jotka täyttivät pienen parsonin sielun, kun se pääsi juoksemaan vapaana aina niin ihmeellisellä maaseudulla. Telma paineli väsymättä täyttä rallia Iitan kanssa ympäri maita ja mantuja. Kun lämpöä alkoi olla liikaa, ampaisi Pikkis järveen viilentymään. Uiminen maistui Telmalle jopa niin hyvin, että flunssan pelossa nappasin sen välillä syliin ja kuivattelin pyyhkeen kanssa. Toinen Telman suuri huvi oli kuoppien kaivaminen rantamutaan. Juuriako lie mullan lisäksi syönyt - näky oli joka tapauksessa huvittava kun puoli päätä oli mustana mullasta.
Mökiltä lähdettyä mielessä oli taas ajatus, että olisipa mukavaa tarjota koiralle elinympäristö, jossa hihnaa ei jatkuvasti tarvita. Toistaiseksi se ei ole mahdollista, mutta ehkäpä sitä voisi nykyistä useammin ajella kaupungin ulkopuolelle maastoon, missä koiria voisi pitää huoletta vapaana. Omaa pihaa odotellessa.
Kommentit (0)
Seuraava merkintä
Edellinen merkintä