Ohitusharjoituksia (03.11.2008)
Telman kanssa on viime aikoina harjoiteltua hihnassa kulkemista ja ennen kaikkea toisten koirien ohittamista. Olen jo aiemmin kirjoitellut, kuinka ongelmaista ohittamisesta on tullut kahden koiran kanssa. Kontaktin saaminen ja palkkaus vaativat todella paljon, eikä siinä aina meinaa kädet riittää. Viimeisen kuukauden aikana olemmekin muuttaneet systeemejä niin, että käytämme koirat yhdessä ulkona niin usein kuin mahdollista. Tällä järjestelyllä on päästy aloittamaan kunnolla ohitustreenit.
Kaikista suurin ongelma on ollut kontaktin saaminen koiraan, kun se on jo huomannut lajitoverinsa ja sen seurauksena kuppi on mennyt täysin nurin. Namit eivät tunnu olevan tarpeeksi kiinnostava juttu, vaikka Telma onkin varsin ahne pieni parson. Apu löytyi kuitenkin Telman suosikkilelusta, jota käytetään myös agilityssa. Harjoittelu aloitettiin niin, että toisen koiran tullessa näköpiiriin Telma vietiin reilun matkan päähän tilanteesta, ja otettiin lelulla kontakti koiraan. Hyvin nopeasti Telma oppi siihen, että toisen koiran tullessa näköpiiriin se otti itse kontaktin ja sai sitten tästä palkan. Huippuhetki treenikaudella on ollut tilanne, jossa vastaan tuli neljä koiraa samalla, kun yksi ohitti meitä. Telma kantoi vain ylpeänä leluaan, eikä kiinnittänyt muihin mitään huomiota.
Näin toisten koirien ohittamisessa on siis päästy jo hurja askel eteenpäin. Ongelmia tuottavat kuitenkin edelleen yllättävät tilanteet sekä edelleen useasti nuo hieman vaativammat ohitukset - esim. kapealla pyörätiellä. Koulutus kuitenkin jatkuu kärsivällisesti.
Riistavietti on Telmalla aivan uskomattoman kova ja se myös pistää parsonin pään usein lenkillä aivan sekaisin. Käpylässä on oravia, villikaneja, rusakoita ja onpa meidän pihalla nähty kettukin. Usein lenkkireittimme on täynnä yhä mielenkiintoisempia hajuja, joista Telma ottaa sitten sellaiset kierrokset, että siihen ei saa mitään kontaktia. Kun sitten jotain riistaa tulee näköpiiriin, Telma kiljuu ja huutaa, kuin päätä leikattaisiin. Näissä tilanteissa menee välillä hermot, mutta minkäs teet. Kyseessähän on kuitenkin täysin luonnollinen ja rodulle ominainen reaktio. Olenkin nyt kanssaihmisten paheksuvista katseista huolimatta alkanut vain kehua Telmaa, kun tällaista tapahtuu. Mukavahan se on, että urbaani-parson pääsee edes välillä toteuttamaan itseään oikein kunnolla.
Kommentit (0)
Seuraava merkintä
Edellinen merkintä
