Telman päiväkirja

Telman blogin kirjoittaminen on päättynyt. Kiitos kaikille seuraajille. Blogin paikalla avataan piakkoin uusi osio. Nähdään tuolloin!

TELMA - Tupla-Täplän Astrild
S. 10.9.2007
Isä: AM MVA Child's Play Chase
Emä: FIN MVA Tupla-Täplän Zaida
Turkki: Broken

Lomakuulumisia (08.07.2008)

Telma on reilun viikon ajan saanut nauttia kesälomasta, kun puolisoni on ansaitusti aloittanut tämän suomalaisen työvoimapolitiikan parhaimpiin saavutuksiin kuuluvan vuosittaisen lepotauon. Telman kasvaminen ja varttuminen näkyy nyt parhaiten siinä, että se klo 6.30 tapahtuvan aamulenkin jälkeen jatkaa mielellään uniaan Iitan ja emäntänsä kanssa. Vielä muutama kuukausi sitten se ei olisi kerran herättyään antanut kenellekään rauhaa, vaan olisi tehnyt kaikkensa, että koko porukka aktivoituisi heti nauttimaan uudesta ihmeellisestä päivästä. Toivottavasti se tulee "äitiinsä", joka antaa ainoastaan ruokakupin kolinan häiritä kauneusuniaan.

Meillä on tällä hetkellä Telman kanssa kesätauko agilityssa, ja itse asiassa kesäkuun lopulla pari harjoitusta jäi myös omasta syystä kiireiden takia väliin. Kun nyt summaa kevään saldoa uuden harrastuksen suhteen, niin ihan tyytyväinen kehitykseemme olen. Se kuitenkin on käynyt selväksi, että Telma on erittäin haastava kahden asian suhteen. Ensinnäkin, malttia tarvitaan noin kymmenen kertaa nykyistä enemmän. Toiseksi, minulla pitää olla treeneissä mukana kasa leluja sekä Telman mielestä maailman parhaita nameja, että neidin motivaatio säilyy. Tämän asian suhteen kuitenkin muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että Telma on vasta 10kk vanha, joten toistaiseksi aivan lyhyet harjoitukset riitttävät. Kyllä neiti jatkossa alkaa varmasti nauttia itse suorituksestakin huomattavasti enemmän.

Ja koska agilityn onnistuminen on kiinni suurelta osalta minusta itsestäni, on syytä myös katsoa peliin ja miettiä omaa rooliani. Se on ainakin selvää, että minun on huomattavasti enemmän panostettava meidän kahden välisen suhteeseen. Eli motivaatio- sekä erilaisia tottelevaisuusharjoituksia ym. on tehtävä säännöllisesti. Tällä hetkellä olen laiminlyönyt Telmaa ja huomaan välillä olevani sen silmissä vain tylsä rajoitusmerkki. Tarvitsen myös entisestä enemmän kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta kaikkeen Telman kanssa olemiseen. Turhaudun edelleen liian nopeasti ja liian usein, jolloin into ja motivaatio laskee. Haasteita siis riittää.

Mutta heinäkuu on loma-aikaa ja onneksi sitä kesälomaa itsellekin jossain muodossa siunaantuu. Viime viikon Telma sai nauttia naapurin hoitotädin seurasta, kun isäntäväki matkaili ulkomailla. Tänään taas saamme vieraita moneksi päiväksi, joten ihmisrakkaan Telman onnelliset lomapäivät saavat jatkoa. Loppukuusta on luvassa matka maaseudulle, mikä tietenkin Telman kohdalla tarkoittaa vapautta juosta ja pelata ilman hihnaa niin paljon kuin sielu sietää. Kuun viimeisenä viikonloppuna suuntaamme Telman kanssa Kuopion KV-näyttelyyn haistelemaan suuren maailman meininkiä ja tapaamaan ystäviä. Mukavaa lomaa siis kaikille!



Kommentit (0)

Seuraava merkintä Edellinen merkintä

Arkisto


Olini Oy - 010 839 2100 - Webdesign by JenniL © 2009 Olini Oy