Telman päiväkirja

Telman blogin kirjoittaminen on päättynyt. Kiitos kaikille seuraajille. Blogin paikalla avataan piakkoin uusi osio. Nähdään tuolloin!

TELMA - Tupla-Täplän Astrild
S. 10.9.2007
Isä: AM MVA Child's Play Chase
Emä: FIN MVA Tupla-Täplän Zaida
Turkki: Broken

Leiritunnelmia (26.05.2008)

Nyt on sitten takana leiriviikonloppu agilityn merkeissä Länsi-Suomessa. Olosuhteet olivat mitä parhaimmat: aurinko paistoi molempina päivinä, mutta mereltä kävi vilvoittava tuuli, eikä sää ollut ihmisille tai koirille liian kuuma. Paikka, missä leiri järjestettiin, oli myös oikein viihtyisä. Leirin järjestäjille suuri kiitos vaivannäöstä!

Starttasimme leirille lauantaiaamuna jo ennen kukonlaulua ja saavuimme paikalle puoli kahdeksan maissa. Majoittumisen ja ilmoittautumisten jälkeen vuorossa oli avajaistilaisuus, jonka jälkeen rakensimme kolme agility-rataa suurelle nurmikentälle ja harjoitukset pääsivät alkamaan. Kouluttajina oli jopa maailmanmestaruustason ihmisiä, joten koulutus oli todella laadukasta.

Telman kanssa olimme ilmoittautuneet tietenkin alkeisryhmään ja aamupäivämme kului muiden harjoituksia seuratessa. Telmalle teki oikein hyvää ylipäätään päästä tilanteeseen, jossa ympärillä hääri koko ajan montakymmentä koiraa. Itse yritin saada mahdollisimman paljon irti muiden harjoituksista ja varmaan jotain mielen sopukoihin jäikin.

Itse harjoitukset Telman kanssa sujuivat vähän niin ja näin. Lauantain harjoitus oli Telmalle kaiken kaikkiaan kahdeksas ja itselläni ohajuskertoja on kasassa reilut kymmenen. Tosi aloittelijoita siis olemme molemmat. Parin esteen yksinkertaiset harjoitukset ovat sujuneet meillä mallikkaasti, mutta nyt ohjelmassa oli kolme hyppyä tiukkoine käännöksineen sekä putki. Eihän siitä oikein mitään tullut. Telma ei täysin jaksanut keskittyä ja oma ohjaukseni ei sujunut, koska jäin lähinnä seuraamaan tuleeko Telma lainkaan mukana. Kun sitten tätä "rataa" pätkittiin, alkoi homma sujua hieman paremmin. Positiivista oli edelleen, että Telma menee putkeen kuin ammuttuna.

Ilalla oli luvassa saunomista ja grillausta, mutta uni tuli kyllä ulkona vietetyn päivän jälkeen todella aikaisin. Seuraava aamuna herätys olikin taas klo 7. Aamupäivä meni muita seuraillessa ja omat treenit oli sitten lauantain tapaan jälleen vähän niin ja näin. Telma karkasi verkkokepeiltä lelunsa kanssa haahuilemaan pitkin rataa ja sain sen tulemaan luokse vasta kun olin ottanut oikein kunnos spurtin radan toiseen päähän. No, onneksi se tuli ja muistin vielä kehuakin sitä aivan kuin se olisi tehnyt jotain todella ihmeellistä. Itse tein karkean virheen, kun aloin aktivoimaan ja lämmittelemään Telmaa ja puolituntia ennen harjoitusten alkamista. Lämmittelyt on tietysti hoidettava, mutta näin nuoren koiran kohdalla aktivoinnin kohdalla vähempi olisi riittänyt hyvin. Tuloksena oli, että Telma kyllästyi treenien puolivälissä vinkuleluunsa, eikä koiraan sen jälkeen saanut lainkaan kontaktia. Onneksi saimme kaveriltamme uuden vingun lainaan ja pystyimme lopulta harjoittelemaan edes hieman.

Sellainen oli meidän leiri agilityn kannalta. Jouduimme ehkä vähän liian vaativiin harjoituksiin ja oma kokemattomuuteni tuli myös ilmi monissa asioissa. Olen kuitenkin todella tyytyväinen leirin antiin: mukavia ihmisiä ja erinomaisia kouluttajia. Telman kanssa treenit jatkuvat jo tänään ja into ei hävinnyt mihinkään pienistä takaiskuista huolimatta. Agility on hiano laji.



Kommentit (0)

Seuraava merkintä Edellinen merkintä

Arkisto


Olini Oy - 010 839 2100 - Webdesign by JenniL © 2009 Olini Oy