"Hyrrä" aloitti agilityn (06.05.2008)
Telmalla oli viikonloppuna pentunäyttely Somerolla, mikä sujui oikein mallikkaasti. Sää oli mitä upein - eipä olisi uskonut, että on toukokuun alku - ja näyttely oli järjestetty todella hienosti. Tuomari huomautti lähinnä Telman pienestä koosta ja lantion köyristämisestä liikkeessä. Muuten arvostelu oli kaikin puolin positiivinen ja Telmuri oli narttuluokassa toinen. Telma hauskuutti tuomaria pyörähtelemällä näyttelyhihnassa ja sai tuomarilta lempinimen ”Hyrrä”. Itse opin taas uutta näyttelyistä: pentuluokassa ei olekaan laatuarvostelua! Niin, ja vaimonihan sen koiran esitti ja tulee esittämään jatkossakin.
Itse sain vihdoin aikaiseksi laittaa perheenjäsenanomuksen vetämään paikalliselle koiraseurallemme. Toivottavasti se menee läpi. Telman ensimmäiset ja kauan odotetut agility-treenit alkoivat nimittäin samana päivänä kun hakemuksen vihdoin sain lähetettyä. Vaimoni veti sitten Telman ensimmäiset treenit ja itse seurailin sivussa ja olin tarvittaessa apuna.
Eipä ollut minkäänlainen yllätys, että Telma oli treeneissä kuin pieni ruutitynnyri. Vauhdista ja innosta ei ole puutetta, mutta malttia tarvitaan jatkossa runsaasti. Hyppyä harjoitellessa Tempesteri esimerkiksi täräytti sata lasissa edessä näkyvään putkeen ja katseli sen jälkeen hölmistyneenä, että "eiks tästä pitänytkään mennä?" Olin kuitenkin todella positiivisin mielin treenien jälkeen, vaikka kyllä mua edelleenkin jännittää, miten koko homma lähtee mulla ja Telmalla käyntiin. Onneksi pääsemme treenaamaan myös omalla ajalla ja välillä myös ihan yksityisopetuksessa. Täältä tullaan MM-kisat! Älkää nyt ottako tuota vakavasti - terveisin piirinmestaruustason urheilija.
Kommentit (0)
Seuraava merkintä
Edellinen merkintä