Telman päiväkirja

Telman blogin kirjoittaminen on päättynyt. Kiitos kaikille seuraajille. Blogin paikalla avataan piakkoin uusi osio. Nähdään tuolloin!

TELMA - Tupla-Täplän Astrild
S. 10.9.2007
Isä: AM MVA Child's Play Chase
Emä: FIN MVA Tupla-Täplän Zaida
Turkki: Broken

Kotona taas (12.03.2008)

Telman paluu kaupunkiin ja kotioloihin sujui mukavasti. Kyllä oli kohtuullisen väsynyt pikkuneiti ensimmäiset päivät Käpylään palattuaan. Iitakin otti lapsukaisensa avosylin vastaan, mitä nyt tietysti kunnon kurmutukset piti antaa leikin merkeissä muutama kerta normaalia enemmän.

Telma pääsi lomallaan ensimmäisen kerran näytille. Kasvattaja kertoi, että Telma oli käyttäytynyt erittäin hyvin ja se sai myös mukavat arvostelut, joita sitten mielenkiinnolla lueskeltiin. Heikommista puolista tuomari oli kiinnittänyt huomiota Telman pieneen kokoon. Pienihän se vielä on, vaikka ruokaa se on varmasti saanut tarpeeksi ja liikuntaa myös. Ehkäpä se kehittyy vain hieman hitaammin kuin sisaruksensa, niin ainakin uskomme. Mainittakoon kuitenkin tässä yhteydessä, että esimerkiksi Telman veli Tor on jo melkoinen lihaskimppu - vain salihousut puuttuu.

Viikonloppuna meillä oli koti täynnä vieraita myöhälle yöhön. Kaveripariskunnan mukana oli myös suloinen kummityttömme, jolla on ikää vasta muutamia viikkoja. Telmasta pikkuinen oli maailman kiinnostavin ilmestys hajuineen ja äänineen. Vauvan äännellessä Telma meni aivan sekaisin ja olisi halunnut päästä tutustumaan tuohon ihmeelliseen myttyyn lähemmin. Haistelemaan Telman päästimmekin valvonnan alaisena, mutta muuten se sai seurailla pikkuista turvallisen välimatkan päästä. Sen verran innokas Telma on nuolemaan ja vielä hammastamaankin, että parempi näin. Lapsiin sitä on kuitenkin tutustutettu alusta lähtien - aivan kuten Iitankin kanssa tehtiin. Iita käyttäytyykin eri ikäisten lasten kanssa uskomattoman hienosti. Se ikään kuin ymmärtää niiden olevan "pentuja" ja sietää niiltä täysin rauhassa lapsille ominaisen käytöksen. Toivotaan, että Telman kanssa päästään samaan.

Viikonloppuna kävi myös sellainen huvittava juttu, että Telma karkasi pissille naapuriin. Kannoin lauantain ruokaostoksia autosta ja ovi rappukäytävään jäi auki. Telmalla oli hätä ja se hilpaisi rappukäytävän alaovelle sen näköisenä, että nyt tarviis päästä ulos. Kädet täynnä tavaraa en voinut sitä ulos päästää, vaan kutsuin mukanani takaisin ylös. Telma lähtikin mukaan, mutta toisessa kerroksessa naapuri sattui avaamaan oven juuri kohdallamme. Telma ryntäsi kyselemättä sisään ja pissi keskelle lattiaa. Onneksi meillä on mukavat ja eläinrakkaat naapurit - nauruksi meni koko homma.

Kommentit (0)

Seuraava merkintä Edellinen merkintä

Arkisto


Olini Oy - 010 839 2100 - Webdesign by JenniL © 2009 Olini Oy