Koira ja rasitusvammat
17.04.2008

Tuttavani sanoo, että agilitykoiran juoksuttaminen päivittäin vapaana metsässä altistaa sen rasitusvammoille ja parempi olisi harrastaa hihnalenkkeilyä ja jumppapallolla tasapainoilua treenien välillä. Unohdanko siis metsälenkit ?
Jaana

Harrastuskoira tarvitsee monipuolista liikuntaa: vaihtelevassa maastossa lenkkeily on hyvä. Ennen kuin koira päästetään vapaaksi juoksemaan, on hyvä liikuttaa sitä taluttimessa, jolloin lihakset lämpiävät ja koira voi rauhassa tehdä tarpeensa. Kun keho on lämmin, voidaan koira päästä vapaaksi. Ulkoilussa on hyvä, jos koira osaa ravata rennosti, jolloin selkälihakset rentoutuvat. Raju ryntäily todella rasittaa kehoa ja voi altistaa koiran rasitusvammoille.

Koiran henkiselle hyvinvoinnille on tärkeää päästä välillä juoksemaan vapaana. Harjoituspäivien ja kilpailujen jälkeen on hyvä liikuttaa koiraa taluttimessa, jolloin koira ravaa ja lihakset palautuvat rasituksesta. Tärkeää on, ettei kehoa rasiteta joka päivä samalla tavalla, vaan rasittavien päivien jälkeen on aina palauttavampi/kevyempi päivä. Näin keho välttyy rasitusvammoilta.

Tasapainottelu jumppapallolla rentouttaa koiran selkälihaksia ja lisää painon laittoa takaraajoille. Tämä on hyvä, jos koiran lihakset tarvitsevat tällaista harjoittelua lihastasapainon saavuttamiseksi.


Leena Piira, eläinfysioterapeutti ja osteopaatti.

Treenitauko hieronnan jälkeen?
17.03.2008

Kuinka pitkään on odotettava koiran hieronnan jälkeen ennen kuin lähtee esim. agilitykisaan tai treeneihin?

Nimetön

Hieronnan jälkeen on hyvä pitää 1-3 päivän väli ennen kuin lähtee koiran kanssa harjoituksiin tai kilpailuihin. Hieronta voi kipeyttää koiran lihaksia, ja tämä voi näkyä koiran liikkeiden jäykkyytenä. Silloin puhutaan hoitoreaktiosta, joka voi kestää 1-3 päivää hoidon jälkeen. Sen jälkeen koiran pitäisi liikkua normaalisti. Jos koira on jäykkä ja arka lihaksistaan vielä 4-5 päivän jälkeen hoidosta, on hoito ollut liian voimakas koiralle. Jotkut koirat eivät reagoi näkyvästi hoidolle ja pystyvät erittäin hyvään suoritukseen heti seuraavana päivän hoidon jälkeen, eli yksilöllisiä eroja on.


Leena Piira, eläinfysioterapeutti ja osteopaatti.


Olini Oy - 010 839 2100 - Webdesign by JenniL © 2009 Olini Oy