Aikuinen koira

Koira on laumaeläin, ja siksi ruokailu on paitsi vatsan täyttämistä myös sosiaalinen tapahtuma. Lauman kanssa yhdessä syöminen on paljon mukavampaa kuin yksin ruokaileminen – tässä asiassa olemme niin samanlaisia koiramme kanssa. Ruokaa pitäisi olla tarjolla vain ruokailun ajan, ei pitkin päivää. Siinä koira ja ihminen kuitenkin eroavat täysin, että koira on tyytyväisempi silloin kun se saa samaa ruokaa samassa paikassa ja samaan aikaan joka päivä. Vaihtelu ei tässä tapauksessa virkistä, päin vastoin. Koiran ruoan tai raaka-aineiden vaihtaminen kannattaakin tehdä koiralla vähän kerrallaan, 3-4 päivän aikana, jolloin ruoansulatusentsyymien tuotanto pystyy mukautumaan tilanteeseen. Nopeista muutoksista saattaa seurata ripulia. Suurilla roduilla ruokien ja ruoka-aikojen jatkuva vaihteleminen voi jopa lisätä mahalaukun kiertymän riskiä.

Moni nykykoira on liian lihava vaikka ei osaa itse ottaa kaapista ruokaa. Kun tämän pitää mielessä, käy koiran laihdutus helposti. Ahneena kerjäävälle koiralle voikin tarjota namipalojen sijaan aivovoimistelua tai ylimääräisen kävelylenkin. Sopiva laihtumisvauhti on 1-2 % elopainosta viikossa, korkeintaan kuitenkin puoli kiloa viikossa (keskikokoiselle koiralle). Sopivan hoikka koira voi huomattavasti paremmin ja elää todennäköisesti pidempään kuin lihava lajitoverinsa.

Koiran mahalaukku on suunniteltu suuria ruokamääriä varten, joten yksi tai kaksi ruokintaa päivässä riittää koiralle. Terveellisintä on antaa ruoka päivän ulkoilujen jälkeen, jolloin ruoka saa rauhassa sulaa. Ruokinnan jälkeen noin kolmen tunnin lepo on tarpeen, sillä rasitus tai stressaava tilanne pian ruokailun jälkeen vähentää mahanesteen eritystä. Suurille roduille terveellisin vaihtoehto on jakaa päivän ruoka kolmeen ruokintakertaan, jolloin mahalaukun pH laskee alemmas ja entsyymituotanto riittää paremmin ravintoaineiden pilkkomiseen. Annoskoot jaetaan niin, että pääateria muodostaa kaksi kolmasosaa tai kolme neljäsosaa päivän koko ruoan määrästä. Silloin koira saa tuntea olonsa kylläiseksi vähintään kerran päivässä.

Koiran ruokintatekniikkaa kannattaa hieman miettiä. Esimerkiksi isoilla roduilla runsaasti energiaa sisältävä, hieman rasvaisempi vaihtoehto pienentää yksittäisten ruoka-annosten kokoa, ja tämä taas yleensä parantaa ruoan ravintoaineiden hyväksikäyttöä. Lisäksi tällä saadaan pienennettyä mahalaukun kiertymän riskiä. Pienillä roduilla taas voi olla ongelmana nirsoilu ruoan kanssa: ruoka ei yksinkertaisesti maita ja ravintoaineiden saanti on vaarassa. Ruoan maittavuutta voi parantaa lisäämällä siihen hieman rasvaa tai valitsemalla rasvaisempi täysravintovaihtoehto. Joskus ruoan lämmittäminen saa nirson koiran syömään annoksensa hyvällä mielellä. Kun vielä pitää mielessä, että huolellisestikin suunniteltu ravintoaineiden tasapaino järkkyy päivittäisistä makupaloista, tulee harkinneeksi mitä koiralleen antaa esimerkiksi harjoituksissa. Pienelle koiralle yksi vaivainen juustonsiivu voi merkitä kolmasosaa sen päivittäisestä energiantarpeesta ja isommalle possunkorva tekee saman. Ylimääräinen napostelu silloin tällöin ei ole vaarallista, mutta pitkään jatkuessaan ravintoaineiden epätasapaino saattaa johtaa ruoansulatuselimistön ongelmiin ja heikentää koiran terveyttä.

Vesi on kaikista ravintoaineista tärkein. Etenkin kuivaruoalla ruokittu koira tarvitsee vettä paljon, ja raikasta vettä on oltava aina vapaasti saatavilla. Suurimman osan tarvitsemastaan vedestä koirat juovat 3-4 tuntia ruokailun jälkeen. Kuivaruoka on hyvä kostuttaa lämpimällä vedellä vartin-puoli tuntia ennen ateriointia. Tuntikausien liotus ei ole tarpeen eikä edes hyväksi. Kuivaruoan kostuttaminen auttaa ruoansulatusta ja nopeuttaa mahalaukun tyhjentymistä. Kylmän tai jäisen ruoan antaminen kannattaa unohtaa, sillä kylmä ruoka vain altistaa koiran ripulille tai oksentamiselle.

Olini Oy - 010 839 2100 - Webdesign by JenniL © 2009 Olini Oy