Koiran ruokinta: rasvahappoja tuoreina ja riittävinä määrinä

Koiran ruokinta rakentaa perustukset eläimen hyvinvoinnille. Nykypäivänä koiranruoka on hyvin usein teollisesti valmistettua, useimmiten monipuolista ja laadukasta ravintoa, jota monet koiranomistajat käyttävät niiden helppouden vuoksi. Osa koiranomistajista puolestaan suosii koti- ja raakaruokia joiden sisällön ja alkuperän he voivat itse todeta. Molempien ruokintavaihtoehtojen tueksi kehitettiin Nutrolin, jonka avulla on vaivatonta varmistua että koira saa välttämättömät rasvahapot tuoreina ja tasapainotettuina, pennusta senioriksi saakka. Nutrolin-sarjan ansiosta omistaja pystyy huolehtimaan koiransa ruokavaliosta paremmin kuin koskaan.

Oheisista linkeistä pääset lukemaan, mitä asiantuntijamme kertovat rasvojen ja rasvahappojen merkityksestä koiran ravinnossa. Nutrolinin käytöstä annettuihin ohjeisiin tutustumalla varmistut, että koirasi hyötyy Nutrolin-sarjan sisältämistä tuoreista rasvahapoista parhaalla mahdollisella tavalla. Tyytyväisten koiranomistajien kokemuksien kautta puolestaan selviää, kuinka Nutrolin on vaikuttanut heidän koiriensa hyvinvointiin.

UUTTA!

Mitä ne rasvahapot oikein ovat? Entä sitten omegat? Lue nyt Nutrolin-tuotteiden kehittäjän, Helsingin Yliopiston dosentti Mikko Griinarin tuoreimpaan tutkimustietoon perustuva artikkeli koiran rasvahappotarpeista. Artikkelin voit ladata pdf-muodossa tästä.

Lue myös Griinarin artikkeli "Koiranpennun DHA-tarve ja saanti ravinnosta" (Adobe Acrobat PDF-muodossa).




Olini Oy - 010 839 2100 - Webdesign by JenniL © 2009 Olini Oy